Janita

Kuka kirjoittaja on?
Olen Janita, mitään sen hienompaa kutsumanimeä en omaa, vuosimallina tässä naisessa koreilee 1995. Mäntsälässä kasvaneena olen ikuinen maalaistyttö, haaveilen punaisesta mökistä ja perunamaasta. Olen jalat maassa -tyyppinen ihminen, mutta pää välillä saattaa käväistä pilvissä. Perfektionismin vikaa ja omistautuvuutta on monesti ilmassa. Välillä tuntuu, että jopa liian lapsenmielinen, muka-niin-aikuinen.

Tulen toimeen kaikkien kanssa jos vaan muut haluavat tulla toimeen minun kanssani. Olen kamalan herkkä ja saatan herkistyä ihan turhistakin asioista. Rakastan silti läheisten ihmisten kanssa keskustelua ja olen todella analysoiva persoona. Arvostelen itseäni liiankin usein, enkä kykene antamaan itselleni helposti anteeksi. Huumorintajua löytyy enemmän kuin pitäisi eikä kaksimielisyydellä välillä ole rajoja. Osaan kyllä silti nauraa itselleni.
Joskus kun se on ihan tarpeen.

Millainen on hevoshistoriani?
Olen eläinrakas, mutta henkeen ja vereen silti sata prosenttisesti hevosihminen. Haluan oppia eläimistä koko ajan jotakin uutta ja mielenkiintoista onkin seurata eläinten erilaisia käyttäymisiä eri tilanteissa. Olen pienestä asti pitänyt hevosista, mutta aloittanut ratsastuksen silti virallisesti vasta 7-vuotiaana. En ole ikinä käynyt ratsastuskoulussa, joten olen ihan virallisesti tasolla puskaÖ. Kaikki asiat, joita hevosten kanssa teen, olen suurimmaksi osaksi oppinut ja oivaltanut itse.

Ratsastin muutaman ensimmäisen vuoden pienellä maalaistallilla, jossa oli pientä opastusta, mutta ei todellakaan mitään kunnon opetusta. Kun "tuntienpitäjä" muutti pois kyseiseltä tontilta, vaihdoin tallia lännenratsastusta harrastavan naisen oppiin. Kyseisessä paikassa opin jumalattomasti maastakäsittelystä ja hevosten elekielestä. Tein myös jonkin verran ihan tallitöitä ja halusinkin oppia paljon enemmän hevosten kanssa olemisesta kuin itse ratsastamisesta. Asiaan myös taisi vaikuttaa, ettei me koko kuusi vuotisen länkkäriajan aikana laukattu kuin ihan muutaman kerran. Loppuajoilla kuitenkin sain jo ratsastaa ihan oikealla länkkärisatulalla kun vihdoin jalkojen mitta riitti jalustimiin.

Olihan se aika siistiä. Näin jälkeenpäin paljon opettavaisempaa kuin mikään muu!

Tunneilla käynti loppui kuin seinään, en oikeastaan edes muista varsinaisesti että miksi, mutta tästä alkoi enemmän se ihan itse ratsastelu ja itse opettelu. Löysin serkkuni kautta vähän haastavan puoleisen lämminveritamman tallilta, jossa aloitin ratsastuksen. Ihastuin. Rakastuin. Ja ehkä hiukan nuoruuden hulluna aloin tammaa ratsastamaan. Päällimmäisenä minulla oli kuitenkin se, että me löysimme hevosen kanssa yhteisen sävelen. Se jos joku oli ystävyyttä.

Tamma kantoi nimeä Lotta.

Pigglotte "Lotta"

Jos en olisi dementikko, muistaisin varmasti vuosiluvut ja kaikki, mutta kun olen vähän höperö, en osaa teille kertoa tarkkoja vuosia. Lotan kanssa me kuitenkin taivallettiin todella pitkä matka, monta vuotta ja meidän suhde oli ihan erityinen. Se hevonen piti minut maanpäällä ja silloin ymmärsin, miksi oikeasti harrastan tätä ihanaa lajia. En vaihtaisi hetkeäkään pois niistä monista asioista mitä me koettiin, eikä kukaan koskaan ymmärrä sitä meidän juttua. Ikäväksi kuitenkin tamma myytiin omistajan päätöksestä, eikä minulla ollut mahdollisuutta sitä silloin ostaa...

Näin Lotan kuitenkin tässä 2016 keväällä pitkästä aikaa ja oli se vain todella muuttunut. En tiedä muistiko se minua, mutta kyllä se kosketti. En sanoisi, että elämäni hevonen. Tai silloin kyllä. Ehkäpä yksi niistä elämäni hevosista, joita en koskaan unohda.
Lotta lopetettiin 30.8.2016.

Pigglotte "Lotta"

Lotan jälkeen mun ajatukset oli tosi sekaisin ja aloin samantien etsimään uutta ratsastettavaa. Vertasin kuitenkin kaikkia hevosia aina Lottaan, eikä mikään oikein miellyttänyt. Olin varma, että lopetan koko harrastuksen ja totesin monesti, etten enää ikinä halua kiintyä mihinkään kaviokkaaseen yhtä tiiviisti. En kuitenkaan koskaan kokonaan lopettanut ratsastusta vaan ehkä tähän tuli pienimuotoinen tauko, koska ei ollut millä harrastaa.

Jovin Neito "Neito"

Tai oli. Mutta ne ei olleet sellaisia oikeita. Ratsastin yhtä suomenhevostammaa, Neitoa, pienen hetken, mutta ei sekään napannut. Jätin tamman vuokraamisen myös vähän huonon omistajasuhteen takia. Tässä välissä taisin myös mennä toisella lämppäritammalla ja yhdellä lämppäriorillakin ajoittain. Sitten tuli vuosi 2014 maaliskuu ja Penni tuli. Ja siinä ponissahan sitten oli sitä jotain.
Sitä jotain, mitä en enää verrannut Lottaan.

Penni oli melkein koko kesän (lue lisää Pennin historiasta täältä), mutta lähti sitten takaisin omalle omistajalleen. Tamma oli siis vain ylläpidossa. Nopeasti kuitenkin löydettiin maalaistallin omistajan kanssa toinen mahdollinen ylläpitoruuna. Kyseinen ruuna kantoi nimeä Konsta ja oli, yllätysyllätys, lämppäriruuna.

Sensible Pace "Konsta"

Konsta ei oikein koskaan silti sytyttänyt. Se oli korvike, harrastusväline. Se oli iso, mutta lempeä ja oikeasti varmasti tosi monen unelma. Mutta ei minun. Minä jäin kaipaamaan sitä ilkikurista ponia. Päätinkin joulukuussa 2014, että en oikeasti pysty maksamaan hevosesta, josta en edes oikeasti kunnolla pidä. Olihan se hevonen, siksi siitä pidin vähän. Ruuna lähti toiseen ylläpitokotiin ja minä aloin vahtaamaan sitä perkeleen ponia.

Olen siis talsinut pitkän matkan erilaisten hevosten kanssa, mutta samalla paikkakunnalla koko ajan. Meillä oli tiivis talliyhteisö yhdessä vaiheessa, joka hajosi. Vuosien varrelle mahtui enemmän kuin pystyn tähän edes kirjoittamaan. En silti Lotan aikaan ikinä olisi kuvitellut löytäväni ketään sen tilalle. En ikinä olisi uskonut omistavani oikeasti omaa hevosta. Ja nyt olen virallinen poninomistaja.


 Ehkä teksteistäkin jo paistaa läpi, mutta minulle tärkeintä hevosissa ei ole ratsastus ja ne sinivalkoiset ruusukkeet. Omistaudun yhdelle eläimelle ja haluan totaalisesti panostaa siihen ystävyyteen. Haluan rakentaa täydellisen suhteen ja että jonain päivänä poni oikeasti luottaa muhun. En halua luopua siitä vain rahapulan takia tai jostain muusta syystä. Asian täytyisi olla todella vakava, että päästäisin enää irti siitä mitä vihdoin sain.

Olen myös vähän typerä, enkä niin syty muiden hevosista saatika pidä monen hevosen ratsastamisesta. Minulle on myös hirveän hankalaa katsoa, kun joku ratsastaa sillä minun omallani. Tämän tunnistan jo Lotan ajoilta ja pidin tammaa oikeasti silloin kuin omaani.

Tänä päivänä voin kuitenkin vihdoin toteuttaa sitä mitä haluan.
Luoda täydellistä ystävyyttä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti