Sivut

28. maaliskuuta 2018

Harjoituskisat tekee mestarin

Lauantaina 24.3. tehtiin yllätysreissu Mäntsälän ratsutilalla järjestettäviin harjoitusestekisoihin. Koko hommahan sai alkunsa ihan vain siitä, että sain tarjouksen kyydistä paikan päälle, eikä tuollaisesta tilaisuudesta vain kyennyt kieltäytymään. Varsinkaan niiden viimeisten hyppelyiden jälkeen. Viime viikon suunnitelmaan siis kuului lähinnä turpansa pitäminen ummessa ponilta. Trailerista.

Ei me sen enempää treenattu, koska lahjattomathan treenaa, joten annoin itselleni anteeksi laiskuuteni ratsastamiseen. Ei kerrota, etten ratsastanut Penniä kisojen alle ollenkaan. Löytyisi ainakin energiaa kun ei turhia liikuttele menemään vai miten se meni. Enkä tarvitse sen suurempia neuvoja, tiedän kyllä hyvin, että olisihan se varmasti kannattanut.

 Pennin oma lainakarsina

Lauantai kuitenkin koitti nopeammin kuin uskoinkaan. Kisat alkoivat onneksi vasta yhdentoista pintaan, joten ihan kuudelta ei tarvinnut herätä. Tai olisi tarvinnut, mutta heräsin kuitenkin, koska aikaa piti varata enemmän lastaamiseen kuin itse kisoihin. Raappasin Pennistä irti karvoja hullunlailla, jotta se näyttäisi edes vähän vähemmän mammutin sukulaiselta.

Pujotin meidän mukamas-niin-kisariimun päähän ja sitten alkoi se päivän kohokohta. Lastaaminen puolen vuoden jälkeen. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä totean, että menihän se nelijalkainen sinne jopa ihan mukavasti. Jollei yhtä karkaamista lasketa.

Paikan päällä minä olin se, joka oli enemmän kuin hukassa. Trailerikuskini joutui jopa tulla sanomaan, että pitäisi varmaan se rata olla kävelemässä ja sen sellaista pientä. Siitä ehkä tajusi sen, etten ole estekisoissa ollut. Muuta kuin kamera kädessä muutamia kertoja.

Tohelo. Ja tosi torvelo kaksjalkanen.

Päästiin kuitenkin kunnialla verkkaan saakka loppupeleissä. Ei oltu edes ainoita koulusatulalla hyppääviä. Mainitsemisen arvoinen asia. Penniä jännitti aluksi kamalasti maneesi, jälleen, mutta onneksi meillä oli tukea ja turvaa muista verkkaajaratsukoista. Penni jopa suostui ensimmäisen yrittämän jälkeen menemään katsojapäätyynkin vikuroimatta. Aikamoinen saavutus.


Ainoa huono puoli maneesissa oli sen katolta tippuvat lumet, joita tottakai piti kuunnella ja vähän säpsähdellä. Samaten ensimmäinen verkkaeste oli täysin hyväksymättömissä. Liian kirkas punavalkoinen puomikasa. Muutaman epäröivän hypyn jälkeen homma alkoi kuitenkin pelittää ihan mukavasti ja minustakin tuntui, että voitaisiin jopa selvitä maaliin saakka.

Se, miten rata meni on teille laitettu videolle, joten sen enempää en edes halua alkaa kommentoimaan. Paitsi sen, että poni otti kivat ritolat ensimmäiseltä esteeltä, yritti jotakin rodeotapaista toisen esteen jälkeen ja kutosesteellä katolta tippui juuri lunta, jonka seurauksena meidän keskittyminen vähän katosi ja Penni teki stopin.

Maaliin silti päästiin neljällä virhepisteellä! Voitimme itsemme, minä muistin radan ja poni suoritti oikein kauniisti. Saatiin kehuja monelta osapuolelta ja parasta oli saada sitä trailerikuskilta. Menomme näytti kuulemma tosi hyvältä! Käsittämättömän ihanaa kuulla.

Tuloslistallahan me oltiin jälleen ne ensimmäiset väärästä päästä. Se listan paikka on aina meille varattuna.

Parasta tässä on silti se, että jälleen kerran tähän yli kahteen ja puoleen vuoteen mahtuu yksi hieno voitto vain meille kahdelle!



19. maaliskuuta 2018

Kouluponin hyppypäivä


On se jännä, miten sitä innostuu esteistä kun niitä näkee kentällä tai on nostamassa kaverille puomeja. Kiitos vaan Nea ja Veeti. Kentän pohjat ovat tällä hetkellä tosi mukavassa kunnossa, tosin vähän pehmoisia ja meinattiin vähän liukastua yhdessä kulmassa. Ponin jumalattomalla vauhdilla ei varmaankaan ollut osuutta asiaan.

Tosiaan, vauhti. On jännä istua nykyään sellaisen Pennin kyydissä, joka kaahaa kuin mikäkin nakkiraketti. Tai makkarapaketti. Poni on laihtunut jotenkin niin hurjasti nyt tässä talven aikana, että ihan hämmentää katsella näitäkin kuvia. Kiitos ei tosin kuulu liikutuksilleni, vaan lähinnä tallinpitäjän dieettiin, jota tuo pitää yllä. Penniltä ei ole kysytty, onneksi.

Irokeesiponi

Eilen, 18.3., me sitten päätettiin Veetin jälkeen kokeilla tuollaista ristikon hyppäämistä. En ottanut edes raippaa, koska ajattelin viikon liikkumattomuuden tuovan energiaa. Aluksi tuntui, että tuo otus kettuilee nyt sitten kun se raippa on unohdettu talliin. Mutta kun lähdettiin vähän ravaamaan ja laukkaamaan, niin joutui ihan jarruttelemaan. Ihme nelijalkainen. En oikein ymmärrä logiikkaa.



Päätin aika nopeasti alkaa hyppäämään, koska tiesin, ettei Penni nyt kauhean montaa kertaa jaksa kiinnostua. Tai niin luulin. Samantien kun kaarsin ensimmäistä kertaa esteelle, lähti poni lapasesta ja se nosti päänsä taivaisiin. Okei, ei se lapasesta lähtenyt, mutta jouduin tosissani vähän rauhoittamaan tilannetta. Ensimmäinen hyppy kuitenkin onnistui tosi maltillisesti ja ylitettiin este tosi kauniisti.

ESTEESTEESTEESTE

Pakko myöntää, että mun koulusatula on kyllä ihan hyvä tähän hyppäämiseenkin. Ottaen huomioon, että estekorkeus huimaa ponin polvia. Tämän ensimmäisen hyvän suorituksen jälkeen alkoi Pennistä kuoriutua kuitenkin taas PenniAirlines, joka nousee kiitoradalta kilometri ennen oikeaa paikkaa. Omat äänikomentoni olivat taas äänitysmateriaalia. Onneksi ei otettu videota.

Niin... Aika sanattomaksi vetää.

Virtaviivaisuutta havaittavissa

Toiseen suuntaan oli vielä hankalempi saada poni hallintaan ja osumaan edes keskelle estettä. Kyllä tuo oikea suunta on taas muuttunut hankalammaksi ohjattavuuden puolesta, vasen taasen on vähän vaikeampi laukan osalta. Siinä kierroksessa on vaan kiva mennä täysiä.


Loppupeleissä kuitenkin olin hyvin iloinen Pennin totaalisesta innokkuudesta. Menin myös kehuskelemaan suoritusta kanssaihmisille ja tiedossa olisikin pieni mielenvirkistys viikonlopun aikana. Olkoon se salaisuus toistaiseksi.

Batmanmobiili meinaan voi olla aina sitä mieltä, että hän ei mihinkään heinäkasaltaan lähde.


 Mitäs mieltä olette uudesta ulkoasusta?
Onko teillä mielessä jotakin, mitä haluaisitte lukea blogissa?
Tämän postauksen kommentteihin tulen vastavierailulle, kunhan vastaatte kysymyksiin!

11. maaliskuuta 2018

Chihuahuan metsälenkki

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...



Mennään hei käymään kävelyllä tuolla mettäpolulla kun ei me olla siellä pitkään aikaan käyty ja se on mukavaa kummallekin. Otetaan hovikuvaaja mukaan ja nautitaan yhteisistä hetkistä. Voitaisiin ottaa rakennekuva ja voisin taas verrata sitä vierekkäin siihen kakstuhattaviistoista otettuun ekaan wanna-be-rakennekuvaan. Koska siitä nyt vaan tulee hyvä mieli. Vaikka ponilla onkin tuhatkertainen karvamalli.

Todellisuudessaan aloitat projektin metallisella hikiviilalla raapien epätoivoisesti suuhun meneviä karvalisäkkeitä. Syljet, hinkkaat ja saat silti mielihyvää kun lattialle kasaantuu kunnon vaaleita karvakasoja. Katsot kelloa ja toteat, että siinähän meni vain puoli tuntia. Suitset päähän, parempi naru messiin ja eikun tallin ovesta raikkaaseen lumisateeseen. Keväänhän piti jo tulla. Ei tullut.


Poni säikähtää ensimmäistä tallin kulmaa, koska siinä roikkuu metrimaken mittaisia jääpuikkoja. Vauhdikkaasti pihatielle, pyörön kautta ihan varmuuden vuoksi. Muutama kiepautus ympyrällä, jossa ei edes tule kunnon spurtteja, höh. Matka jatkuu. Ensimmäinen pysähdys tulee siinä vaiheessa, kun minimammutti tajuaakin, ettei ollakaan menossa kentälle löntystämään. Maanittelet nelijalkaisen mukaan hyvin lopputuloksin.

Ylitätte tien loistavasti, se on aina saavutus, koska en ikinä tule unohtamaan Teboilin rekka -episodia. Taputat ja kehut. Poni pysähtyy. Ehei. Vanha lato kummittelee edelleen yli kahdenkin vuoden jälkeen. Poni sniffailee ilmaa, kaveri kertoo, että metsästä on nähty ilveksiä. Ei saa tollasta sanoa ääneen ton älykkään yksilön kuullen.


Koko alkumatkan hinaat ruunivoikkoa perässäsi. Otat vähän ravia ja poni luulee sen jälkeen, että nyt käännytään kotia kohti. Rakennekuvia oli tarkoitus. Ei me pysähdytty kodin takia. Onneksi ponini osaa seistä kaksisekuntia aloillaan maastopoluilla. Asettelen sen hienosti. Väärinpäin.

Käännät yksilön toistepäin, koska muutenkin se töllää mieluummin sitä kotia. Jalat sikinsokin. Asettelen, peruutan, otan eteenpäin. Lasken kymmeneen. Näytän etusormella, että paikka siinä ja poni luulee saavansa porkkanan hienosta suorituksesta. NYT, ota kuva NYT! Ja poni kääntää päänsä väärään suuntaan.

Kokeile tässä tiellä. Mene itse lumihankeen, koska poni työntää sut väistämättä sinne. Kengät täynnä lunta. Ehkä matkan jatkaminen on ihan hyvä tässä vaiheessa. Ponin mielestä lähdetään kotiin, joten päätät hinata nelijalkaista taas muutamia metrejä. Pian ollaan puoli välissä. Eikä edes olla.


Tie muuttuu sohjoiseksi. Laitat ponin lanaamaan tietä. Chihuahuan talutus on ihan mukavaa. Jännittävintä on, että polku on näiltä kohdilta kaikista huonokuntoisin. Selvittiin kunnialla. Tie haarautuu puolen välin merkiksi ja siinä vaiheessa nelijalkaiselle tulee nelivetovaihde päälle. Ei tietoakaan enää siitä, että sitä joutuisi hinaamaan. Hovikuvaaja ja kaveri jäävät kauas taakse. Minä taistelen oman polkuni puolesta, koska nelijalkaisesta olisi paljon mukavempaa jos tarpoisin umpihangessa.

Väittänee, että minulle kuuluu se kuntoilu.

Välillä pysähdytään odottamaan seuruettakin, ponia tosin ei kiinnosta, koska pianhan me ollaan kotosalla taas. Ruoka odottaa. Kahden tunnin kuluttua. Loppumatkasta haluat vain todeta, että poni voisi hyvin hinata sua loppumatkan himaan. Se nyt ei vain sattunut ymmärtämään sitä. Kokeiltiin kuitenkin.

Loppumatkan tyylinä oli muutenkin tämä, minä perässä ja poni meni narun mitan edellä.

Tien ylittäminen on tähän suuntaan aina jännittävin osuus. Joskus nelijalkaisesta kehkeytyy ihan kaksijalkainen meinaan. Tällä kertaa onnistumme kuitenkin pysymään nelivetona, tosin rekat kuulemma väistävät vaaleita poneja. Ei uskonut sanojani, etteivät ne väistä minunkaan sinistä nelipyöräistä. Se on kuulemma väärän värinen.

Vihdoin ollaan selvitty takaisin. Poni on märkä, lumisateesta. Taluttaja ja kaksi muuta kanssa kävelijää valuvat selästään hikeä ja puuskuttavat poninkin edestä. Olihan meillä kuitenkin ihan mukava reissu. Voisi ottaa uusiksi.


Sitten kun on kevät, eikä tuota valkoista kakkaa sada enää taivaalta.
Mieluiten myös toppi päällä. Peräti bikinit.

Ja ponilla sata kiloa vähemmän karvaa.

Silti tiedän, että silloin poni olisi se jolle tulisi kuuma. Harhakuvitelmissa on hyvä elää.


 Kuvaaja kuitenkin onnistui, katsokaa nyt sitä.