Sivut

18. joulukuuta 2016

Adventtikalenteri - Luukku 4

Kun radioissa raikaa ne ihanat joululaulut...

Ja sinä päätät värittää ne uusiksi.

Kuvat ovat ikivanhoja, vuosilta ennen Penniä. EPT = Ennen Pennin Tuloa


Lunta tulvillaan on raikas talvisää,
ei ruunivoikkokaan, nyt enää talliin jää.
Sen kohta satuloin, satulaan pienehen,
ja sitten joutuin matkahan me käymme juntturoiden.


Joulu on taas, joulu on taas,
astiat täynnä kauraa.
Joulu on taas, joulu on taas,
astiat täynnä porkkanaa.
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
vatsansa täyteen kauraa.
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
vatsansa täyteen porkkanaa.



Ei itkeä sais, ei meluta sais,
joku voi tulla kentän laitaan.
Penni-poni matkaan ei käy.
Nyt ponien kirjaan merkitään taas:
ruokaa vai ruoaton, ajatelkaas!
Penni-poni matkaan ei käy.
Taas pieni Janita kirjaa
ja muistiin merkitsee,
niin Penni-poni tietää saa,
kuka lahjat ansaitsee.
Siis: Ei itkeä sais, ei meluta sais,
liikkuminen ois paljon mukavampaa.
Penni-poni matkaan jo käy.


Hei, Penni-poni, ruunivoikko kellertävä,
valkohampainen, nenä mustanpuhuva,
tuon sulle porkkanasta herkun!
Hei, Penni-poni, talvipakkasilla on
vielä voimaton lämpö auringon,
siis on aika pukkirodeon.


Oi porkkanapuu, oi porkkanapuu
ja omenat uskolliset!
Sä kellerrät kesäisin,
tuot makus talven tuiskuihin.
Oi porkkanapuu, oi porkkanapuu
ja omenat uskolliset!


Pian se joulu on vihdoin täällä. Se ainaisesti odotettu juhla.
Minusta on myös hienoa tajuta, että blogilla on yksivuotissynttärit tiistaina 20.12. Voimme siis juhlistaa sitäkin tässä samalla!

Me jäämme tämän adventtikalenterin viimeisen luukun myötä joulutauolle!
Palataan joulun pyhien jälkeen!

Älyttömän hyvää ja ennen kaikkea rauhallista joulua
kaikille lukijoille ja meitä seuraaville otuksille!

11. joulukuuta 2016

Adventtikalenteri - Luukku 3

Penni täällä terve!

Olen kuullut minua sanottavan kaksijalkaisen toimesta välillä someponiksi ja kovasti olen koittanut pähkäillä, että mitä se meinaa. Nyt kun näin tämän lukijajoukon, tiedän mitä tuo on tarkoittanut. Olen harvinaisen otettu ja hirveästi haluaisin kumartaa teille kaikille, mutta sellaista asiaa ei vielä ole opetettu.

Tosin vahingossa saatan välillä kumarrella ihan vain herkun toivossa. Kukapa nyt ei ruoan eteen tekisi mitä vain. Paitsi ehkä töitä.

Tulin kertomaan teille pienesti arkielämästäni ja suurista mielipiteistä mitä minulla on. Toivon, että mahdollisimman moni muukin kaviokas samaistuu näihin, sillä en haluaisi missään nimessä olla ongelmieni kanssa yksin ja eikös isolla lössillä saatais asioita sitten muutettua? Sitä minäkin, joten kaviota pystyyn jos samaistut joihinkin asioihin!


Olen tässä heinää natustellessani aina välillä pohtinut, kun kaksijalkainen juuri sillä hetkellä hakee minut sisälle, että eikö meille poneillekin saataisiin sellaisia työaikoja? Tiedättekö, että vaikka häntään roikkumaan laatta "En ole tavoitettavissa kello aamu kuuden ja ilta yhdeksän välillä". Minusta tällainen järjestely soisi todella paljon paremman sauman sille, että voisin syödä juuri silloin kun haluan.

Toki on aina tosi kiva kun kaksijalkainen liukastelee tarhan portille ja tiedän, että sillä on mulle taskussa aina kaksi palaa porkkanaa. Ensin saan sen yhden palan ja sitten kun riimu on pujotettu tämän mammutin poikasen päähän, saan sen toisen palan. En ikinä unohda sitä päivää, kun tuo oli unohtanut ottaa kaksi palaa sitä porkkanaa. Suosittelen jumahtamaan siihen paikkaan. Tosin ei se minun tilanteessa auttanut, mutta ehkä jollakin auttaa!

Oletteko muuten ikinä miettineet miksi me kaviokkaat edes teemme töitä? Joojoo, maha kasvaa jos ei tee duunia, mutta hei haloo ihan oikeesti. Minä osaan liikkua vesilaarin ja heinälootan välillä ihan sujuvasti isommallakin mahalla. Niin osaa varmasti moni muukin. Ainakin pihattokaverini osaavat. Ne tosin joskus jopa juoksentelevat innoissaan menemään. En ymmärrä tuollaista vapaaehtoista juoksemista. Ei ole ihan mun juttu sellanen.

Mutta se vasta hauskaa onkin kun tajuat, että vietetään maastakäsittelypäivää ja kaksijalkainen haluaa juosta sun kanssa! Siinä sä voit rinnalla hölkkäillä rennosti kun toinen puuskuttaa naamapunasena ja toteaa, että oispa neljä jalkaa niin kuin mulla. Minusta on tosi hauskaa tehdä tolleen yhdessä töitä! Tulee sellanen jotain saavuttanut olo! Ihmisen liikuttaminen on ihan kivaa, maasta kavioin.

Jotta ette nyt ihan saa huonoa kuvaa blogin päätoimisesta ylläpitäjästä, niin kyllä mä välillä vähän hellinkin sitä rapsuttelemalla olkapäästä ja tykkään tosi paljon, että sillä on sormet, jolla se voi kanniskella mulle kaikkea hyvää. Nimenomaa syötävää, minusta ne uudet satulat ja sellaiset voisi ihan hyvin jättää pois. En tarvii, kiitos vain. Herkuilla voisi elää jos minulta kysytään. Kaksijalkainen on myös välillä tosi mukava kun se löytää jotain tosi ihania rapsukohtia! Sitten mä välillä aina näytän, että tuosta vielä ja tuosta...


Mutta sitten se aina lopettaa senkin kesken! Aina.

No, ainakin yritin luoda teille positiivisempaa kuvaa, mutta tiedä sitten onnistuinko pilaamaan tuon maineen. Enpä pahoittele turhasta. Mitä nyt osasin lukea itse tekstejä niin on minuakin loukattu ja syvästi. En ihan hevillä tätä asiaa kyllä sulata, että toinen kutsuu minua mammutiksi.

Kaksijalkainen huutelee tähän väliin jotakin, että mainitsin itse itseni jo mammuttina, mutta enpä kuule moista. Välillä se karjuukin mulle, enkä mä ikinä kuule vikinää pahempaa.

Taidan silti haluta poistua suosiolla paikalta, jotta se kehtaa myöhemminkin kirjoitella kuulumisia.

Minä voisin opetella joskus kirjoittamaan eläinsuojeluviranomaiselle. Tuosta työaika jutusta meinaan...

9. joulukuuta 2016

Ei kylmyyttä ilman hanskoja

Itsenäisyyspäivänä, eli tiistaina, meille tulikin extempore lähtö käymään maneesilla ratsastamassa! Kun kerran mahdollisuus tuli eteen, niin mikäs siinä! Poni äkkiä harjaukseen ja menoksi. Ei ollu muuten lastauksessa ongelmaa, eikä tuntunut nelijalkainen edes kamalan jännittyneeltä, koska paikkahan nyt oli suht tuttu.




Maneesin ovi oli kyllä järkyttävä. Penni ei ilmeisesti tiennyt, että ovi yleensä avataan jos halutaan mennä sisälle. Eipä se nyt kuitenkaan pientä sivuaskelta pidemmälle viilettänyt. Itse maneesi ei ollut ollenkaan järkyttävä paikka, vaikka olisi voinut luulla! Peilistäkin katseli hienosti kettuileva poni. Ratsastajan punaisuus taisi kuitenkin loistaa niin hurjasti, että sieltä kulmasta kyllä suoriuduttiin aina kunnolla pois.




Yhtäkään spurttia ei poni jaksanut ottaa. Muutenkin se jumitteli taas astetta enemmän kuin vähään aikaan. Ehkäpä maneesin pohja oli ihan liian hyvä työntekoon? Liian pehmoinen ja joustava, jotta tuollainen perämetsän Penni voisi siinä liikkua vaivatta. Ne hetket kun poni kuitenkin toimi, se toimi todella moitteetta ja oli oikein mallikelpoinen. Tuntuu vaan, että ne hetket jäi niin vähäisiksi. Odotin enemmän.

Ei vissiin olisi pitänyt.



Olen kuitenkin iloinen taas yhdestä uudesta kokemuksesta. Ponikin tuli läpimäräksi, joten kaipa se jotain oikeasti tekikin. Ratsastajallakin oli niin kuuma, että ei edes tajunnut ratsastavansa ilman hanskoja kylmyydessä. Ei muuten tullut kylmä... Ne kaikki, jotka valittavat ratsastaessa kylmyyttä, voivat siis tulla kokeilemaan Penniä ja todeta sitten, että tuleeko kylmä!

Ei muuten tarvii lämpöpohjallisia tai lämmittäviä hanskojakaan.

5. joulukuuta 2016

Turjakkeen talvitreeniä


On oikeasti aika mahtavaa huomata, että vaikka jumittelua tapahtuukin, niin pienimuotoiseksi ongelmaksi on tullut se, että jos käsket ponin raviin niin sehän sitten ravaa eikä hidasta. Laukka on parantunut huimasti kesästä ja on jännä nähdä kun joku muukin menee ponilla ihan ilman mitään ongelmia! Pennin motivaatio on selkeästi kasvanut työntekoon, vaikka kentän pohja ei oikein miellytä sitä. Poni on välillä tosi varovainen jalkojensa suhteen, tosin eilen moista ongelmaa ei tuntunut olevan!






Uuden satulan, koulusatulan, myötä Pennin liikkeet on muuttuneet vain entisestään parempaan suuntaan. Ratsastajakaan ei tunnu heiluvan penkissä ihan miten sattuu, vaan kykenee keskittymään myös heiluvaan jalkaan ja mopopojan käsiin. Katse lukittuna korvissa, tosin harjotusta tämän eteen olen totaalisesti yrittänyt tehdä myös yksinäni. Ehkä jonain päivänä minäkin osaan katsoa eteenpäin.

Koulusatula on myös auttanut minua itseäni suuresti olemaan häiriimättä ponin liikkeitä. On jotenkin vain tosi hämmentävää, että yhtäkkiä poni ei tunnukaan enää niin ponilta, vaan askellus on suurentunut huomattavasti. Tiedättekö sen tunteen kun ratsunne lähtee yhtäkkiä lisättyä ravia ja itse keikut mukana vain pysyen kyydissä? Minä tiedän. Kokeilin eilen!



Tämä kuva täällä sen takia, että... Toi takajalka!? Wou.


Hurrja turjake

Ollaan nyt Pennin kanssa parannettu tapamme ja käyneet parina viikkona tunnillakin. Huomaa kyllä, että siitä on todellakin hyötyä. Huomenna olemme taas menossa, toivottavasti poni tuntuu hyvältä! Viime tunnilla oli kiva kun pienimuotoiseksi ongelmaksi nousi se, että Pennin mielestä minun piti kantaa sen pää. Huono kuolain teetti tämän, sillä normi kolmipalalla minusta tätä ongelmaa ei niin ole. Toki vähän, mutta johtunee pikemminkin väsymisestä kuin siitä, ettei muka haluaisi.



Kovaaa...

...ja korkeeltaaa


Eilen me vaan hömppäiltiin menemään, mutta koska tallilla oli ihanan avuliaita ihmisiä, niin sain vähän kuvia. Yllätykseksenne tein teille myös videon, jossa ikäväkseni ei ole kuin vasempaan kierrokseen meidän menoa. Eiköhän joku kerta saada toiseenkin suuntaan sitten kuvattua. Omalla tavallani jännittää suuresti julkaista tämä, mutta olkoon. Penni on söpö, katselkaa sen menoa.

Analyysinä pakko mainita, että huomatkaa videon lopussa oleva laukannosto. Aika mahtava, eikö?


Tänään tarkoituksena mennä vähän rennommin, jotta ei ihan tule liian pitkää työputkea. Poni kuitenkin tuntuu vihdoin omalla tavallaan nauttivan työnteosta. Silti se pitäisi hieroa vielä ennen joulua, sehän olisi varmasti kiva lahja ponille. Tai ainakin sen kropalle.

Mielelle varmaan kelpaisivat mieluiten porkkanat.

4. joulukuuta 2016

Adventtikalenteri - Luukku 2

Tiedättekö sen tunteen, kun katsotte kuvia, joita kaverisi on ottanut ja järkytyt katsellessasi omia ratsastusilmeitäsi? Jep. Minäkin tiedän. Haluan hauskuuttaa adventtianne ja poimin teille joitakin kuvien helmiä katseltavaksi. Nauttikaa toki vaikkapa glögin kanssa, mutta en kanna vastuuta onko koneenne ruutu enää käyttökelvollinen näiden jälkeen.


Hymyn tapainen irvistys silmät kiinni

"HYVÄÄÄ"

Se ilme, kun keskityt niin tarkkaan...

 Ei, emme hyppää tässä estettä

 Ilmeesi kun hyppäät viimeistä estettä


 Anteeksi, mutta mikä hitto tämä oikeasti on!?


Se ilme, kun tajuat, että este on ihan liian lähellä ja poni silti hyppää

Ja sitten toki se ilme, kun tajuat kameran