Sivut

30. lokakuuta 2016

Laukkapyörät talviteloilla?


Meillä olikin perjantaina ihan yhtäkkinen päähänpisto ratsastustunti. En taas muistanutkaan miten paljon voi tuollaista yhtä sileätyöskentelyä jännittää, mutta kyllä se pisti vähän jalat veltoiksi. Olin jotenkin tosi varmoin mielin liikkeellä, vaikka mietinkin taas maailmanlopun hienoimpia katastrofeja. Kuten sitä, jos poni oikeasti tekee jotain tosi tyhmää.

Vaikka pysähtyy ja pukittaa. Mitäs muuta se osaiskaan?




Selvisin yllättävän vähällä! Jotenkin se asenne, nyt mennään eikä meinata, oli taas tosi ratkaiseva tekijä ja Pennin jäkitykset jäivät pieniksi. Poni oli tajuttoman hienosti kuulolla. Mä alan melkein oikeasti huolestumaan, että alkaako sillä tulemaan vähän hevosen piirteitä jopa; se toimii, heti kun olet jaksanut ne alkukenkkuilut käydä läpi. Musta tuntuu, että löysin itselleni suuria nappuloita ponin ratsastamisen osalta. Tunti oli hyödyllinen siltä osin, että taas tietää vähän mitä tässä voi puuhailla ja mistä on hyvä lähteä liikkeelle.

Penni saikin tunnin aikana tosi paljon kehuja. Se liikkui kivasti, vaikkakaan itse tempo ei ollut mikään maata mullistava. Tahti oli sitäkin parempi. Itse olen könöttävä batmobilella ajaja. Ja korostan sanaa ajaja, sillä näköjään keskityin taas enemmän siihen miten päin poni menee, kuin siihen miten päin ratsastajan kannattaisi istua. Toisaalta, eikö sekin ole ihan kannattavaa välillä? Jonain päivänä osaan nuo kaksi asiaa sitten yhdistää.



Huomatkaa ratsastajan ilme, joka selkeästi kertoo ponille, että et hitossa pysähdy. Ja huomatkaa nuo ponin korvat...
ne kertovat ihan varmasti juuri siitä, että se meinaa pysähtyä!

Kiinnitin huomiota, että osasin olla paljon paremmin puristamatta reisillä ja lantiolla. Siitä sainkin yhdessä vaiheessa kuulla, positiivisessa mielessä! Olen siis joltain osin ottanut oppia vain sanoista ja ainakin yritin parhaani olla häiritsemättä Pennin liikkeitä. On tärkeää, ettei tuollaisella muutenkin käsijarrua painavalla ponilla ole vielä ratsastajankin kässäriä päällä. Samaten tuntui, etten vihdoin heitellyt niitä ohjia niin pahasti pois käsistä! Tosin aina kun piti hidastaa askellajia, olen oikein runsain mitoin antamassa Pennille kaikki ohjien nappulat, kuin kiittääkseni, vaikka tosiasia on, että haluaisin kovin jatkaa työskentelyä.

Harjoitusta siis. Siltä osin. Ja siltä könötyksen osalta myös.

Voisi vaikka jättää mutapaakun ponin niskaan, ehkä se katse pysyisi poissa kun olis jotain tosi häiritsevää siellä alhaalla.

Tai sitten sitä töllää kahta kauheammin.



Kattokaa, katse on jossain muualla kuin korvissa!

Ratsastajaa hymyilee! Miettikää, se hymyilee! Sain tässä kauheat kiksit kun kehuja sateli siitä, miten kivasti poni liikkui!

Yritettiin vähän vetriyttää poneja (en siis tosiaan ollut yksin tunnilla...) tekemällä voltteja ja me samalla Pennin kanssa tehtiin urilla vähän taivutuksia ulos ja sisään. Pehmiteltiin siis sen niskaa. Juntturassahan tuo poninretale on, mutta se tuntui yllättävän mukavalta tuolloin, eikä pistänyt niin paljon hanttiin taivutuksissa. Laukkavoltit olikin sitten ihan mahdottomuuksia. Tyydyttiin siis laukkaympyröihin loppujen lopuksi.

En nyt tiedä mikä on, mutta Pennillä ei laukka pyöri enää yhtä hyvin kuin aikaisemmin. En tiedä onko se jumissa vai mistä moinen voisi johtua... Poni kuitenkin nostaa laukat ihan suht mielellään, vaikkakin tarjoaa vasempaan kierrokseen melkein aina ensimmäisenä väärää laukkaa. Mikäs siinä toki, tasapaino kehittyy kun menee väärää laukkaa. Silti pisti vähän miettimään...



Ratsastuskuvat ovat Nean käsialaa, kiitos!

Sillä tänäänkin oli samanmoinen ongelma! Poni oli aivan älyttömän hyvä, se kuunteli, ei kettuillut paljon, ravi oli paljon reippaampaa ja parempaa ja muutenkin... Tähän satatuhatta sydäntä, koska mä vain olen niin ylpeä siitä! Laukka oli silti se suurin ongelma. Pitäisi varmaan vaan päästä avaamaan sitä maastoon; pitkää laukkaa tai sitten yksinkertaisesti nyt pitäisi se hieroja tms. saada hommattua. Olisihan se kiva kuulla joltain, että onko se koko poni ihan täysin jumissa vai onko se jostain kuitenkin ihan hyvä.

Ratsastajastahan ei sitten puhutakaan.


Kaikenkaikkiaan silti totean, että mä vaan rakastun tohon poniin koko ajan lisää. Se yllättää, vaikka ei toisaalta yllätä yhtään. Tämän päiväinen meidän pieni ihan kaksinkeskeinen ratsastussessio toi mulle kuitenkin jotain jumalatonta itseluottamusta siihen, että ehkä meillä jonain päivänä toimii yhteistyö ihan oikeasti kunnolla. Jonain päivänä mä voin sanoa, että Pennikin luottaa muhun ihan oikeasti ja jonain päivänä se ei enää kyseenalaista mua selässä. Jonain päivänä.

Ja jonain päivänä me ollaan jotain suurta. Toivottavasti ei kuitenkaan pelastusrenkaan muodossa.

24. lokakuuta 2016

Työsopimuksen laiminlyöntiä

Viikonloppu oli hyvinkin tallitäytteinen, eikä siitä todellakaan puuttunut satulassa istumista! Oli jotenkin tosi kiva päästä taas oikeasti tekemään Pennin kanssa, vaikka Pennin mielestä olisi ollut mukavampi vain köllötellä. Viime perjantain raipatta ratsastaminen toi lauantaina eteen sen, että ponihan pisti totaalisesti ranttaliksi. Milloinkohan se onkaan taas kettuillut mulle tollalailla... Harmi, ettei tästä ole mitään todistetta.

Nämä kuvat ovat jo hyppelyiden jälkeen

Siinä vaiheessa, kun sä hyppäät ensimmäisiä hyppyjä ja toteat heittäen ohjat pois, että ei tästä nyt vaan tuu yhtään mitään, tekisi oikeasti mieli itkeä. Olisin voinut sillä sekunnilla viedä ponin takaisin pihattoon, todeta että sä olet taas ihan liian pönttö ja lähteä kotiin. Enpä tehnyt niin kuitenkaan. Helpotettiin meidän tehtävää ja alkoihan se hommakin sitten sujua. Totaalisesti sujuikin.




Estekorkeus oli parhaimmillaan 85cm. Ja kyllä luit ihan oikein... Pullaponi hyppäsi 85cm ratsastajan kanssa. Tästä myös kuvatodisteita, joissa ratsastaja loistaa hienoilla istunnoillaan. Meni ne hypyt paremmin oikeasti, kuvat eivät kerro koko totuutta. Muutenkin Penni tuntui alkuvinkuroiden jälkeen oikein mukavalta ja eteenpäinpyrkivältä. Se oli hyvin kädellä ja kuunteli mukavasti, vaikka sitä hirveästi jännitti kentän vieressä oleva pakettiauto. Voihan sieltä sen takaa hyökätä vaikka syksyinen vaahteranlehti. Hui kamaluus.


Tämä vaikuttaisi siltä 85sentin esteeltä... Silmät kiinni, koska batmobilelle mikään ei ole niin vaikeaa!

Jotta te ette kuolisi näihin kuvalaadultaan ihan mahtaviin kuviin, aionkin kertoa teille vielä eilisen päivän pienestä koulutuuppauksesta. Wanna be kouluratsastaja meni pienen treenin ympyrällä ja yritti epätoivoisesti osata pitää ne ulkoavut kuosissaan. Aika hyvin suoriuduttu, vaikka itse sanonkin. Penni oli oikein mukava ja pehmoinen! Se oli hyvin kuulolla, eikä pahemmin jaksanut jukuroida vastaan, vaikka vähän käskinkin välillä. Kun katselin näitä kuvia, melkein hämmästyin miten hyvännäköinen poni oli. Ei se tuntunut noin hyvältä!

Toki tiedä sitten, mitä mieltä muut ovat...?




Oikeastaan en edes osaa kertoa teille sen enempää, mitä duunailin kun halusin vain aktiivisia ja hyviä pätkiä. Samalla taivutellen sisällepäin lapajumista ponia. Tässä siis mietinkin kuumeisesti, että pitäisiköhän poni nyt hierauttaa auki vai pitäisiköhän sitä uskaltautua käydä ratsastustunnilla taas tsekkaamassa ne omat asetukset kohdilleen. En ole vielä päättänyt ja toisaalta en edes haluaisi päättää; kumpikin on nyt ihan pakko-listalla.




Satulaongelmat ovat myös ilmeisestikin osittain tulleet takaisin, saa nähdä mitä tässä alkaisi sen eteenkin tekemään. Listalla on nyt erilaisia testauksia, joilla voisi katsoa saako asiaa korjattua... Poninhan olisi siis tarkoitus nyt talven aikana saada itsensä vieläkin parempaan kuosiin, jotta ehkä keväällä voisin jopa harkita hankkivani koulusatulan meille. Nämä nyt tosin sellaisia haaveajatteluja, että tiedä sitten toteutuvatko.






Kaikkien haaveiden keskellä sitä myös tajuaa, että talvi on tosiaan taas yllättämässä suomalaiset. En odota, vaikka vaihtuvat vuodenajat ovatkin mieleeni. Tällaiset syksyn talviset tuulet ovat olleet kyllä ihan viimeinen toive ikinä. Ulkona jäätyy heti tai jos ei heti, niin ainakin ponin hoidon jälkeen. En odota sitä lunta ja pakkasta, vaikka Penni onkin söpö teddykarhuturkissaan. Sillä on jo nyt niin pehmoinen turkki, että siinä voisi vaikka nukkua. Voisin myös itselleni tahtoa sellaisen.




Taidankin meidän yhteisen työsopimuksen lisätietoihin laittaa, että ponin omistajalle on kasvatettava myös talviturkki.

Harmi, että Penni laiminlyö tuota sopimusta aika urakalla. Siihen kun ei kuulu töistä luistaminen vinkuroiden.

21. lokakuuta 2016

Kun raippa on tallissa

Ennen kisapäivää jo, me leikittiin taas juoksutuspyörössä vähän villiponeja. Oikeastaan olin vain juoksuttamassa, mutta Nea sitten mut vähän ylipuhui kokeilemaan sitä varusteetta menoa. Tällä kertaa siis ihan oikeesti varusteetta menoa, eikä mitään riimupelleilyä. En ole tätä hommaa vielä tehnyt täysin onnistuneesti, mutta silloin tehtiin! Penni yllätti ihan totaalisesti.

Se oikeasti toimi ihan naturalina!

Jokseenkin aika mahtava kokemus. Aikaisempina yrityksinä se on päättynyt yleensä luimistelevaan poniin ja punapäiseen ratsastajaan. Ja jos yritettiin ravia ilman riimunnarua, niin tiedossa oli pukkirodeot. Tällä kertaa me nyt ei kuitenkaan kiusattu toista liikaa, vaan halusin vain, että Penni menee pohkeesta eteen. Ja sehän meni. Kääntyikin ja kaikkea!

En kykene olemaan hehkuttamattakaan tätä. Harmi, ettei meistä oo kuvatodistetta.

Mutta sitten siihen ajankohtaisempaan asiaan. Tämä oli vain tälläinen yhtäkkinen mieleenpälkähdys, mistä en muistaakseni kirjoittanut. Jos kirjoitin, luitte asiasta juuri uudestaan ja minä puolestani olen sitten vain ihan yli innostunut tilanteesta vieläkin. Tänään siis tosiaan otettiin lomanjälkeinen katsaus siihen ratsastamiseen. Eilen me vain nautimme taas yhteisistä hetkistä.

On kyllä aika mahti tunne, kun tajuat, että sulla ei nyt ole sitten raippaa mukana ja satuit myös pujottamaan ne kannukset pois saappaista. Otimpahan sitten haasteen vastaan ja menin ilman. Melkein odotin maailmanloppua, ainakin omalta osaltani. Penni jumitti, pukitti, jumitti ja sitten se lähti talsimaan taas ihan tyytyväisenä. Siinä käynnissä ei ole mitään ongelmaa, ponihan käpöttelee ihan mielellään menemään, mutta auta armias jos aiot jotain pyytää...

Minulta ei pyydetä, minulta anellaan armoa polvillaan. T. Penni


Mutta kaiken kukkuraksi se meni kaikki askellajit, haki päätänsä alas ja laukka oli ihan mahti kivan tuntuista! Siis oikeasti... Ilman raippaa. Haluan toitottaa tätä, sillä en ole vielä ikinä lähtenyt hymyssä suin kentältä ilman raippaa. Ainakaan silleen, etten olisi raippa kädessä astellut takaisin. Kyllähän siinä muutamat ärräpäät lensi, mutta Penni ei ollut niin kamala ja hirvittävä. Ymmärrän myös, että se oli varmasti kankea, eikä tuollainen työnteko nyt vain satu maistumaan.

Tuleppa itse olkisilta hiekkarannoilta suoraan duuniin... Onko muka kivaa?

Okei... Myönnän, kyllä mä sille kerran näytin Nean raipalla, että oon tosissani. Harmi vain, ettei se poni ikinä usko mua, vaikka olisin kuinka tosissani. Varmaan muistaa, etten ole vielä sille espanjalaista käyntiäkään opettanut, vaikka niin uhkasin. Kuopimisesta saa rangaistuksen. Kunhan jaksan rangaistukseen paneutua.

Josta tulikin mieleen, että mulla on taas itselläni kasvanut omanlainen motivaatio tehdä ja touhuta Pennin kanssa. Mulle tuli kamala palo saada se nyt talvella ehkä hitusen vielä parempaan kuosiin ja tottakai halata sitä joka päivä.

Niin kuin sekin joka päivä tulee mua portille vastaan. Jopa loman jälkeen.

Mököttäjälle tuo on kuitenkin aika saavutus.

15. lokakuuta 2016

Pääasia ei ole voitto, vaan se ettei olla vikoja

Se tunne, kun voit vihdoin sanoa, että täähän meni ihan hyvin.


Kun sä taputat sun ikiomaa ponia ja hymyilet niin jumalattoman leveää hymyä. Mä olen niin ylpeä ponista. Se suoritti tämän päiväisen kisasuorituksen oikein mallikkaasti. Pieniä askellajirikkoja ei lasketa, Penni tuntui olevan oikeasti ratsastajan hallinnassa, eikä omavaltaisen poniuden kourissa. Melkein odotin jotain kamalaa, että saan taas itkukurkussa poistua radalta, mutta ehei. Se teki ne kuuluisat stopit ennen radan alkua, fiksu veto.

Ratsastaja voisi koittaa osata ratsastaa silti niitä uria pitkin ja jos paperissa lukee keskiympyrä, se ei ole keskivoltti. Suurimmat toheloinnit ovat siis taas ratsastajan käsialaa, eikä niistä pahemmin Penniä voi syyttää. Toki sekin voisi olla keskittymättä siihen tuomarin pöytään. Onhan se vihreä kapistus kamalan pelottava, mutta hei oikeesti... Ei isot ponit pelkää pieniä pöytiä!


Laukassa tuli meillä ne pahimmat rikot, toisen kokonaisen lyhyen sivun poni miltein ravasi, mutta nosti vielä oikean laukan lävistäjälle tultaessa! Yllätyin positiivisesti ja lävistäjät meillä onnistuikin aivan loistavasti! Tai ainakin siis itse olen tyytyväinen; se ei pysähtynyt tai kenkkuillut muutenkaan. Toisen laukkapätkän arvostelusta olikin pompsahtanut jopa seitsemän ja puoli pistettä... Siis mitä?! Wau, mitäköhän tosta vielä voikin irrota... Kieltämättä ne prosentitkin 56,818%, saivat suuni loksahtamaan auki. Huh... Paras tulos ikinä. Niistä kaikista kolmista kisoista siis mitä ollaan käyty.

No ei, ei meille oikeasti merkkaa nää kisatulokset niin paljoa. Pääasia, että vihdoin noustiin listan viimeisiltä sijoilta pois, vai miten se meni... Penni on täydellinen, vaikka se suorittaisi aina noin. Toki siisteyttähän tuohonkin suoritukseen saa kun vaan jaksaa vähän hioa. Nyt on kuitenkin tältä kaudelta ne isoimmat kisat käyty. Isoiksi nyt mitään kisoja ei voi kutsua, mutta meille suuria ja mahtavia tapahtumia.


Kun mä alan kelaamaan taaksepäin tämän vuoden ensimmäisiin kisoihin, joissa mentiin tämä ihan samainen rata, mä olen jotenkin ihan totaalisen pöyristynyt miten Penni on kehittynyt. Poni lastautuu mallikkaasti, se nuokkuu trailerissa tyytyväisenä, ei rynnistä sieltä pihalle ja on jopa kisapaikalla tosi asiallinen. Tuomaripöytä on tullut uutena jännänä asiana, mutta maneesiakaan se ei enää pahemmin jännitä. Poni keskittyy suorituksessa, vaikka ratsastaja vielä häslääkin vähän omiansa.

Tälläiselle puskaratsastajalle, jolle kisakentät ovat olleet vaan iänikuinen haave pienestä pitäen, on nämä pienetkin kisat olleet suuri kokemus ja jännityksen hetki. Olen vienyt itseni oikeasti äärirajoille, enkä olisi vielä vuosi sitten kuvitellut starttaavani kolmissa kisoissa tänä vuonna. Pennillä. Omalla ponillani, joka ei liikkunut eteen eikä taakse. Nyt se liikkuu. Ja mahtavasti liikkuukin.


Koska ylistyslauseita voisi ladella koko illan, eikä niitä kukaan jaksaisi oikeasti edes lukea, totean, että eiköhän tämä suoritus ansaitse myös pienen loman koko ponista. Ja poni lomaa oikeasta työnteosta. Se on sen todellakin ansainnut ja varmasti tarvitseekin sitä. Ja vaikka puhunkin kisakauden lopusta, haluan silti vielä tuoda sen ilmi, että kyllähän meidät silti saatetaan nähdä kotikentän ulkopuolellakin. Kuka tietää, mihin me lähdetään kattelemaan niitä tuomaripöytiä seuraavaksi!

Vaikkakin sitä ennen me silti lomaillaan, minä haaveillen palmupuista ja Penni nukkuen olkisella rannalla!

9. lokakuuta 2016

Väsyttävän monipuolista

Penni on tehnyt nyt melkein viikon verran rankkaa duunia ja sen huomaa! Poni on väsyneempi kuin koskaan eikä se oikein jaksa keskittyä. Tai sitten kuski ei jaksa, sekin on mahdollista, ainakin tämänpäiväisen pienen kouluväännön perusteella. Ollaan nyt pari kertaa käyty pellolla kaahaamassa ja toinen on ihan onnensa kukkuloilla kun voi päästellä menemään. Kauaa se ei kuitenkaan jaksa, aika nopeasti hyytyy moottori.




Kaverin kanssakin käytiin onnistuneesti karauttamassa pellolla. Ainoastaan yhden kerran Penni päätti, että nyt hän ottaa kisan, pidä kiinni! Onneksi mukana ollut vetohevonen ei saanut meistä mitään kiksejä ja Pennikin hyytyi samantien kun tajusi, että hitto, hänhän menee edellä. Kaveri ohi ja taas mentiin! Oli kyllä todella vapauttavaa, ihan näin niin kuin korvien välistä katsojalle.

Eilen me kuitenkin sitten irtohypytettiin montakin hevosta kerralla, Penni sai kuitenkin kunnian olla ensimmäinen ja sehän käytti tilaisuuden hyödyksi! Poni oli niin intoa täynnä kun sai pomppia menemään, tosin sitä vauhtia sais ehkä hitusen laskea, ettei ihan sotkeennu jalkoihinsa. Pennillä on edelleen silti tekniikka hallussa ja se oikeasti tykkää. Kumpa se menis noin kun mä oon selässä...

Eli siis rakennan ens kerralla kujan, että voin hypätä hyvällä tahdilla.


Sehän näyttää iha solakalta...

...tai sitten ei.


Esteiden korkeus ei tällä kertaa päätä huimannut, mutta tarkoitus olikin lähinnä vähän vaan jumppailla ja kyllähän tuo 70-80cm (ehkäpä, eipähän tullu mitattua) on tolle tankerolle ihan tarpeeksi. Pääasia, että toisella oli kivaa! Eipähän tunnu niin työltä sitten tollanen.

Ja jälleen niin helppoa, että silmät voi pitää kiinni

Tyylillä


Tän päivänen ratsastus oli taas aluksi haastavaa ja tuntui, ettei yhteistyöstä vaan tuu mitään. Loppupeleissä Penni kuitenkin oli tosi kivan näköinen katsojien mielestä. Minä puhuttelen oikeaa kättäni niistä vasemman kierroksen ulkoavuista. Se ei ota opikseen, että ulkoavut on oltava eikä niistä luisteta. Samaten tuntuu, ettei oma keskittyminen riitä nyt mihinkään. Oisko kellään lainata? Ottaisin ilomielin edes hetkelliseen lainaan moisen.



Kyllä mulla silti jäi hyvä maku suuhun. Poni kuitenkin oli varmasti väsynyt noista peltoiluista ja eilisestä hyppimisestä. Ei siltäkään voi täydellisyyttä vaatia. Omia hermoja tosin saisin taas vähän treenata. Ja virheistä voisin syyttää vain itseäni.

Joten katsahdampahan taas peiliin ja totean, että osaisimpa ratsastaa.

Opettelisit edes.