18. elokuuta 2016

Kun tajusin omistavani ponin...


Meille tuli Pennin kanssa yhteistä taivalta täyteen vuoden päivät. Kolmesataakuusikymmentäviisi päivää on tuonut kuitenkin tullessaan paljon enemmän kuin olisin osannut ikinä kuvitella. Se vastuu, minkä olen kantanut, on ollut sanoinkuvaamatonta. Ne epämääräiset kysymykset ja kysymättä jääneet kysymykset ovat olleet listaltaan jumalattoman pitkiä. Silti en vaihtaisi poninomistajuutta enää mihinkään.

En yhtikäs mihinkään.

Penni on opettanut mulle vuoden aikana hurjasti. Olen oppinut enemmän kuin olisin osannut ikinä kuvitella. Näin jälkeenpäin voisin kuitenkin sanoa, että en ole aivan varma olinko täysin valmis hankkimaan ihan ikiomaa ponia. Tajusin oikeasti vasta muutaman kuukauden jälkeen, että tosissaan edes omistin oikeasti hevosen. Kuukausien jälkeen se jumalaton vastuun kantaminen vasta alkoi tuntua oikeasti työltä.

Olen kuitenkin oppinut itsestäni paljon. Olen löytänyt itsestäni sen jaksamisen puolen, mitä en uskonut olevan. Penni nosti mut ihan uudelle tasolle koko mun oman elämäni aikana. Se muutti mun maailmankuvan ylösalaisin ja sai ymmärtämään, ettei tämä ole niin mustavalkoista. Voisin jopa todeta, että mun elämänlaatu parani huomattavasti Pennin myötä.

Se toi mun elämään sen jonkin asian.

Olen aina haaveillut omasta hevosesta. Silloin pienenä sitä ajatteli, että kun se oma hevonen sitten vihdoin on, minä ainakin ratsastan joka päivä, monta tuntia! Huonetta koristi muutama sata julistetta mitä ihanemmista hevosista. Muutama hevosenkenkä koreili julisteiden joukossa niiltä ihanilta hevosilta, keillä oli ratsastanut. Matkustellessa oli aina jumalaton onni nähdä hevosia tarhoissaan. Hevosvarusteet olivat jo valmiiksi valittu, ne oli niitä hienoimpia ja kalleimpia.

Ja joka ikinen joulu sitä halusi uskoa, että nyt se poni tulee pihaan.

Sitten se tuli, kesällä. Eipä korista seiniä enää julisteet tai hevosenkengät. Niitä kenkiä joutuu katselemaan joka päivä ja joka toinen kuukausi saa vihdoin heittää kuluneet pois. Hevosia nähdessään toteaa, että eipä tuokaan niin nätti ole kuin mun oma. Setelit lentävät muualle kuin niihin ihaniin varusteisiin, sama kun syöttäisi liloja paperin paloja ponille. Eikä joka päivä jaksa kiivetä selkään. On onni jos joku toinen haluaa ratsastaa. Tai jos tiedossa on edes miten ponin haluaa liikuttaa, on sekin jo jotakin.

Totuus sen takana, kun haaveet muuttuvat todeksi.

Penni on mulle tärkeintä maailmassa. Se on nostanut mut jo kaksi kertaa pois syvimmistä mutakuopista. Se on myös latonut mua maantasolle muutamaan otteeseen, jottei kuitenkaan totuus unohtuisi. Se on tuonut mun elämään kamalasti huolta, mutta samalla jumalattoman määrän onnistumisia ja onnellisuutta. Enkä ikimaailmassa pystyisi luopumaan tai vaihtamaan sitä mihinkään.

Penni on se minun elämäni poninperkele.

6 kommenttia:

  1. Älyttömän hieno teksti, vau! :o Onnea teille ♥

    VastaaPoista
  2. Onnea teidän ensimmäisestä vuodesta! Upea teksti!

    VastaaPoista
  3. Tää postaus oli aivan super! :) Tykkäsin kovasti!
    Onnea ekasta vuodesta ja ennen kaikkea onnea kaikille tuleville vuosille <3 Tsemppiä poninperkeleen kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! :)
      Sitä onnea varmasti tullaan tarviimaan :D Kiitos silti suuresti kommentistasi! <3 :)

      Poista